Tietoliikennerakenteiden toimittaja
Black Box Network Services on kansainvälinen, 142 maassa toimiva yritys, jonka valikoima käsittää valtavan määrän erilaisia tuotteita tieliikenteen perusrakenteiden toteuttamiseen ja ylläpitoon.
Pitkäaikaisen yhteistyösuhteen aikana olemme tehneet Black Boxille heidän ratkaisuistaan kertovia säännöllisesti ilmestyviä julkaisuja, Black Boxin asiakkaista kertovia artikkeleita ja julkaisuja sekä monipuolista lehdistötiedottamista.
Suomen yhtiön ohella olemme tuottaneet kansainväliselle yhtiölle erilaisia julkaisuja mm. Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Puerto Ricossa toimiville tytäryhtiöille.
•••
”Tekniikan ymmärtäminen on avain koko juttuun. Myös markkinoinnissa toimivilla pitää olla riittävä ymmärrys tekniikkaan, että viesti toimii. Jouko Lampila sisäisti heti yhteistyömme alussa melko monitahoisen tuote- ja palvelukokonaisuutemme. Hänelle ei tarvinnut ryhtyä opettamaan perusasioita.
Joukolla on myös erinomainen taito asettua loppukäyttäjän asemaan ja kiteyttää viestiin tuotteen tarjoamat todelliset edut. Samalla tavalla referenssijuttuja tehdessään hän osaa kysyä asiakkaalta juuri oikeat kysymykset, jolloin jutuista tulee luottamusta herättäviä. Suosittelen!”
Jyrki Ala-Könni, Country Manager, Black Box Finland