Puiden kanssa, metsän keskellä
Toimimme melkoisen puutuotekeskeisellä toimialalla, koska painotuotteiden valmistamisessa käytetään useimmiten puusta valmistettua paperia. Painotuotteen puolustukseksi on kuitenkin todettava, että paperi on monessa tilanteessa erittäin hyvä käyttöliittymä ja sen hiilijalanjälki on usein hyvin kilpailukykyinen sähköisen median kanssa. Olemme hiljattain kirjoittaneet aiheesta artikkelin, jonka toimitamme pyynnöstä.
Teettämissämme painotöissä käytämme luonnollisesti PEFC- tai FCS-sertifioitua paperia, joka tarkoittaa, että paperin raaka-aineena käytettävä puu tulee kestävän kehityksen periaatteiden mukaan hoidetuista metsistä. Vastaavasti käyttämillämme painotaloilla on ympäristöjärjestelmät kunnossa ja tuotannossa syntyvät jätteet käsitellään asianmukaisella tavalla.
Omat toimitilamme metsien keskellä lämpiävät harvennuspuusta tehdyllä hakkeella ja kulkuvälineenä käytämme vähän kuluttavaa diesel-autoa, usein myös junaa. Lentokoneella matkustamme äärimmäisen harvoin. Meillä on myös tapana keskittää Pääkaupunkiseudun tapaamiset harvoille käyntikerroille, joten matkustamista kertyy vain vähän. Yhteydenpito kumppanien kanssa, vedosliikenne ja aineistotrafiikki tapahtuvat suurimmalta osin sähköisesti.
Elämme luonnon keskellä ja arvostamme luontoa. Villieläimet kulkevat tontillamme ja joka kesä istutamme uusia puita, joista vähitellen alkaakin muodostua Leinilän Arboretum.